Pisla Oy:n omistuspohja muuttui

LEHDISTÖTIEDOTE 2.2.2015

               
Midinvest Management Oy:n hallinnoimat rahastot irtautuivat Pislasta.
Omistus säilyy keskisuomalaisissa käsissä.

Toimiva johto, yksityinen pääomarahasto Midinvest Oy sekä joukko muita keskisuomalaisia yksityissijoittajia ovat ostaneet Pisla Oy:n koko osakekannan 30.1.2015. Myyjinä ovat Midinvest Management Oy:n hallinnoimat rahastot sekä Pekka Kuivalainen, joka jatkaa edelleen Pislan toimitusjohtajana ja on mukana myös uudessa omistuspohjassa. Osapuolet eivät julkista kauppahintaa.

Pisla-konsernin uuden emoyhtiön, Pisla Invest Oy:n, omistajiksi tulevat Kuivalaisen lisäksi yhtiön operatiivisesta johdosta myös varatoimitusjohtaja Ilkka Keskinen sekä talouspäällikkö Tuija Muhonen. Konsernin nykyinen johtoryhmä jatkaa tehtävissään.

Omistusjärjestelyn myötä yhtiön hallitusta uudistetaan ja laajennetaan monipuolisella alan liiketoimintaosaamisella. Uusi omistusrakenne mahdollistaa Pisla-konsernin kasvun ja entistä voimallisemman kansainvälistymisen myös jatkossa.

“Nyt toteutettu omistusjärjestely vahvistaa Pislan edellytyksiä tarjota ja laajentaa entisestään kansainvälistyville asiakkaillemme markkinoiden kilpailukykyisimpiä tuotteita ja palveluita,” iloitsee toimitusjohtaja Pekka Kuivalainen.

“Pääomasijoittaja voi olla tyytyväinen Pisla-konsernin vakaaseen kasvuun ja vahvaan asemaan etenkin kotimarkkinoilla. Toimialan haasteista huolimatta Pislasta on kasvanut merkittävä toimija koko Itämeren alueen rauta- ja sisustuskaupan ketjujen palvelutoimittajana. Uudet omistajat tulevat vauhdittamaan Pislan kasvua ja kansainvälistymistä entisestään,” toteaa toimitusjohtaja Jukka-Pekka Nikula Midinvest Management Oy:stä.

Uutisarkisto

14.01.2016: Pisla julkaisi jälleen uuden asennusvideon
14.12.2015: Pisla mukana jälleen Hyvä Joulumieli -keräyksessä
01.12.2015: Pisla Invest ostaa Opa Muurikan
23.11.2015: Pisla-huone Hotelli Pihkuriin
02.11.2015: Pisla-markiisin asennus televisiossa
22.10.2015: Toni Tähti SM-hopealle
22.10.2015: Naisten idealeipomon voittaja palkittiin Keksintöjen messuilla
01.10.2015: Keksintöjen viikko alkaa
28.08.2015: Pisla avasi Outlet-kaupan
05.06.2015: Pisla tukee nuoria urheilijoita
27.04.2015: Pisla mukana korkeakouluyhteistyössä
30.03.2015: Pisla jälleen Keksintöjen viikolle
02.03.2015: Pisla Kevätmessuille 26.-29.3.2015
02.02.2015: Pisla Oy:n omistuspohja muuttui
28.11.2014: Pisla mukana Hyvä Joulumieli -keräyksessä
29.09.2014: Pisla mukana Keksintöjen viikko -tapahtumassa.
05.08.2014: Tuija Muhonen aloitti Pislalla
03.07.2014: Pisla mukana Jyväskylän asuntomessuilla
04.06.2014: Toni Tähti otti kansallisen kisavoiton
28.05.2014: Pisla teki Toni Tähden kanssa sponsorisopimuksen
26.05.2014: Arin ja Kirsin kotirempat kasaa Kotakeittiö®:n
26.05.2014: Arin ja Kirsin kotirempat esittelee Pislan takkaluukkutuotantoa
12.05.2014: Pisla mukana Koti ja Puutarha -messuilla Viitasaarella
12.05.2014: Arin ja Kirsin kotirempat esittelee Pisla Easy taulunripustusjärjestelmän
22.04.2014: Tuija Muhonen Pislan talouspäälliköksi ja business controlleriksi
18.04.2014: Pisla mukana Arin ja Kirsin kotirempat -ohjelmassa
02.04.2014: Pisla mukana Oma Piha -messuilla 3.-6.4.2014
20.02.2014: Pislalle design-tuotteita suunnitellut Kirsi Svärd palkittu
03.02.2014: Pisla etsii talouspäällikköä
22.10.2013: Pislalla verkkokauppa jälleenmyyjille
21.10.2013: Pislan tukema Toni Tähti menestyksen tiellä
05.09.2013: Pislalla vahva rooli Keksintöjen Viikko -tapahtumassa
29.08.2013: Pisla Habitare-messuille
03.07.2013: Pisla voitti Aamulehden nippusidetestin
31.05.2013: Pisla Oy ostaa Kotakeittiö® -liiketoiminnan
21.05.2013: Pisla ja Petteri Stubb yhteistyöhön
24.05.2013: Pisla valittiin vuoden tavarantoimittajaksi
05.03.2013: Pisla taas Suomen vahvimpiin