Säädettävillä terassijaloilla isonkin terassin saa rakennettua suoraksi

Terassin perustukset on perinteisesti tehty pilariharkoilla. Haasteena on saada harkot tasatuksi samalle korkeudelle, ettei lopputuloksesta tule vino. Varsinkin ison terassin laidat voivat päätyä aivan eri tasoon. Tätä ongelmaa helpottamaan on kehitetty vaihtoehto, jolla maaston kaltevuuden ja korkeuserojen vaikutuksia saa tasattua. Viitasaarelainen Pisla on tuonut markkinoille säädettävät terassijalat. Ne nopeuttavat ja keventävät rakennustöitä, sillä asennuksen voi tehdä suoraan betonilaattojen päälle. Kun terassi valmistuu, sen saa viimeisteltyä suojaisaksi kesäpesäksi markiisien ja sivumarkiisien avulla.

Terassien koot ovat viime vuosina kasvaneet. Jotkut rakentavat jopa yli sadan neliömetrin kokoisia terasseja koteihin ja mökkeihin. Ulkoa haetaan lisätilaa asumiseen. Siksi terasseja ja pihaa sisustetaan entistä enemmän.

– Harvassa paikassa maa on tasainen. Rinteessä sijaitsevassa talossa maan kaltevuus lisää vaikeuskerrointa varsinkin suurten terassien rakentamiseen. Pilariharkoilla perustuksia tehtäessä korkeuseroja joudutaan välillä tasoittamaan esimerkiksi kaivamalla harkkoja osin maan sisään, kuvailee Pislan myyntijohtaja Jarkko Kaartinen.

Uudenlaisen vaihtoehdon perustusten rakentamiseen tuovat säädettävät terassijalat. Ne ovat noin kahden kämmenen kokoisia muovijalkoja, joiden korkeutta voi säätää helposti rungon kierteen avulla. Pislan uusissa terassijaloissa säätöväli on joko 70–110 tai 110–190 millimetriä. Jalka pysyy ihan itsestään valitussa asennossa, mutta lisää mielenrauhaa tuo lukitusrengas, joka lukitsee jalan valitulle korkeudelle.

Terassien lisäksi niillä voi tehdä perustukset pihan pieniin ulkorakennuksiin, kuten ulkovarastoihin, pihasaunoihin, roskakatoksiin, halkosuojiin ja leikkimökkeihin. Yksi terassijalka kantaa enintään 800 kiloa pistekuormitusta. Siksi autotallia ei saa rakentaa terassijalkojen päälle.

Asennus suoraan betonilaattojen päälle

Asennuksessa terassijalkojen alle tarvitaan yleensä betonilaatat. Suoraan nurmikolle lasketut terassijalat voivat vajota painon alla maahan. Maaperä ja maaston muodot määrittävät, minkälaista pohjatyötä laatoille tarvitaan. Tasaiselle kalliolle terassijalat voi laskea sellaisenaan.

Vankkoja terassijalkoja sijoitetaan noin 0,5–1 metrin välein, jotta runkopuut eivät pääse notkumaan. Jokaisen jalan voi säätää erikseen omalle korkeudelleen. Niiden päälle lasketaan runkopuut, joihin terassilaudat kiinnitetään. Runkopuun voi halutessaan kiinnittää ruuvilla terassijalan päällä olevaan ulokkeeseen. Terassin saa ankkuroitua taloon kiinnittämällä runkopuita talon perusmuuriin.

– Jos maaperällä on taipumusta routia, se pitää ottaa huomioon perustuksia tehdessä. Routiminen voi aiheuttaa terassin painumista. Jos näin pääsee käymään, terassijalkojen korkeutta voi säätää myöhemmin uudelleen. Näin painuneen kohdan saa suoristettua jalan korkeutta muuttamalla, Kaartinen vinkkaa.

Routasuojauksessa ei kannata silti oikaista. Ruodan vaikutuksia voi vähentää laittamalla laattojen alle eristelevyt. Esimerkiksi Finnfoamin eristelevyt sopivat tarkoitukseen. Samalla ne tanakoittavat laattoja tasaamalla alustaa. Ulkorakennusten perustuksia tehtäessä pintamaa kannattaa kuoria pois ennen eristelevyjen ja betonilaattojen asennusta. Kun terassijalat asetetaan näin valmistellulle alustalle, rakennus pysyy hyvin paikallaan.

 

Terassijalkojen korkeus on säädettävissä ja valikoimissa on kaksi kokoa 110–119 mm ja 70–110 mm.

 

 

Tuotetiedot:
Pisla Terassijalka, säädettävä korkeus: 70–110 mm, suositushinta: 8,50 euroa / kpl
Pisla Terassijalka, säädettävä korkeus: 110–119 mm, suositushinta: 9,90 euroa / kpl
kantavuus 800 kg, materiaali: muovi (PP polypropylene)

Jälleenmyynti:
Pislan verkkokauppa: www.pisla.fi, hyvin varustellut rautakaupat ja tavaratalot

Kuluttajatiedustelut: Pisla Oy, puh. 010 8432 111

 

 

@ Viestintätoimisto Rianno Communications, Heini Kantala

 

 

Avainsanat: ,

Jaa kirjoitus:

0
Pisla-keräilykori