Terassien koot ovat kasvaneet viime vuosina. Koteihin ja mökeille rakennetaan jopa yli sadan neliömetrin terasseja, sillä ulkotiloista halutaan yhä useammin lisää oleskelutilaa asumisen jatkeeksi. Samalla terassien ja pihojen sisustamiseen panostetaan entistä enemmän.
Harvassa paikassa maa on täysin tasainen. Rinteessä sijaitsevalla tontilla maan kaltevuus tuo lisähaasteita etenkin suurten terassien rakentamiseen. Kun perustukset tehdään pilariharkoilla, korkeuseroja voidaan joutua tasaamaan esimerkiksi kaivamalla harkkoja osittain maan sisään.
Säädettävät terassijalat tarjoavat vaihtoehdon perinteisille perustuksille. Ne ovat noin kahden kämmenen kokoisia muovisia jalkoja, joiden korkeutta säädetään helposti kiertämällä jalan runkoa. Pislan terassijalkojen säätöväli on mallista riippuen joko 70–110 tai 110–190 millimetriä. Jalka pysyy itsestään valitussa korkeudessa, ja lukitusrengas varmistaa säädön lukitsemalla jalan haluttuun asentoon.
Terassien lisäksi terassijalkoja voidaan käyttää pienten piharakennusten, kuten ulkovarastojen, pihasaunojen, roskakatosten, halkosuojien ja leikkimökkien perustuksiin. Yksi terassijalka kestää enintään 1 100 kilon pistekuormituksen. Terassijalat eivät kuitenkaan sovellu esimerkiksi autotallin perustukseksi.

Asennus suoraan betonilaattojen päälle
Terassijalkojen alle tarvitaan yleensä betonilaatat. Suoraan nurmikolle asetetut jalat voivat painon vaikutuksesta vajota maahan. Maaperä ja maaston muodot määrittävät, millaisia pohjatöitä betonilaattojen alle tarvitaan. Tasaiselle kalliolle terassijalat voidaan puolestaan asentaa sellaisenaan.
Tukevat terassijalat sijoitetaan noin 0,5–1 metrin välein, jotta terassin runkopuut eivät pääse notkumaan. Jokainen jalka voidaan säätää erikseen tarvittavalle korkeudelle. Jalkojen päälle asetetaan runkopuut, joihin terassilaudat kiinnitetään. Runkopuut voidaan haluttaessa kiinnittää ruuveilla terassijalkojen yläosan kiinnitysulokkeisiin. Terassi voidaan ankkuroida taloon kiinnittämällä runkopuita rakennuksen perusmuuriin.
Jos maaperä on routivaa, se on otettava huomioon perustuksia rakennettaessa. Routiminen voi aiheuttaa terassin painumista tai liikkumista. Jos terassi pääsee painumaan, terassijalkojen korkeutta voidaan säätää myös jälkikäteen. Näin painunut kohta voidaan oikaista muuttamalla yksittäisten jalkojen korkeutta.
Routasuojauksesta ei silti kannata tinkiä. Roudan vaikutuksia voidaan vähentää asentamalla betonilaattojen alle eristelevyt. Esimerkiksi Finnfoam-eristelevyt soveltuvat tähän tarkoitukseen. Samalla ne tasaavat alustaa ja tukevat betonilaattoja. Pienten ulkorakennusten perustuksia tehtäessä pintamaa kannattaa poistaa ennen eristelevyjen ja betonilaattojen asentamista. Kun terassijalat asetetaan huolellisesti valmistellulle alustalle, rakennus pysyy tukevasti paikallaan.
Pisla Terassijalka, säädettävä korkeus: 70–110 mm
Pisla Terassijalka, säädettävä korkeus: 110–119 mm
Kantavuus: 1 100 kg
Materiaali: muovi (PP, polypropeeni)

Terassijalat
Tutustu valikoimaan

