Kotimainen Duster-tuuletusteline sai alkunsa lumeen hautautuneesta mattotelineestä

Jatkettavilla teleskooppivarsilla raikastuvat matot, petivaatteet ja retkeilyvarusteetkin.

 

 

Kodin tekstiilien tuulettaminen vähentää niiden pesutarvetta ja pidentää käyttöikää. Vaikka mattoja ei jaksaisi tampata, niitä kannattaa silti tuulettaa säännöllisesti. Se raikastaa kotia. Pakkasten alkaessa hyöty on suurin. Kotimainen Duster-tuuletusteline sai alkunsa lumeen hautautuneen mattotelineen aiheuttamasta ärsytyksestä. Seinään asennettavan Duster-tuuletustelineen voi kiinnittää säältä suojaan terassille, parvekkeelle tai vaikka autokatokseen. Ulos vedettäville teleskooppivarsille saa levitettyä matot, vuodevaatteet ja pyykit. Kun teline ei ole käytössä, sen voi kääntää pois tieltä seinää vasten. Nyt Pisla on ostanut pirkanmaalaisen Design Dusterin liiketoiminnan. Jatkossa monikäyttöiset Duster-tuuletustelineet täydentävät Pislan asumisen tuotevalikoimaa.

 

Mattojen tamppaus jakaa ihmisten mielipiteitä. Toiset kantavat siivotessa kaikki matot pihalle tampattavaksi, toiset uskovat imuroinnin riittävän. Vaikka mattoja ei haluaisi tampata, niitä kannattaa silti viedä säännöllisesti ulos tuulettumaan. Erityisesti talvella mattojen tuuletus raikastaa koko kotia.

­– Idea Duster-tuuletustelineisiin syntyi käytännön ongelmasta. Suomessa pihalla oleva mattoteline uppoaa runsaslumisena talvena hankeen. Telineelle päästääkseen on ryhdyttävä kolaushommiin. Lempääläinen Mika Korkatti kyllästyi kaivamaan mattotelinettä lumesta ja päätti kehittää paremman vaihtoehdon, kertoo Pislan myyntijohtaja Jarkko Kaartinen.

Idea uudenlaisesta mattotelineestä jalostui monipuoliseksi tuuletustelineeksi. Duster-tuuletusteline asennetaan talon seinään halutulle korkeudelle. Asennuksen voi tehdä parvekkeelle, terassille tai vaikka autokatokseen, missä teline on suojassa sateelta ja lumelta. Seinäasennus helpottaa myös ruohonleikkuuta, kun mattoteline ei vie tilaa nurmikolta.

– Kun teline ei ole käytössä, teleskooppivarret voi kääntää sivuun seinää vasten. Alumiiniset varret kestävät suurempiakin painoja, 10–20 kiloa mallista riippuen. Ne kääntyvät 114 astetta, mikä antaa hyvin työskentelytilaa. Mattojen kääntäminen onnistuu helposti tuomalla toinen varsi kiinni mattoon ja heilauttamalla maton toinen pää sen yli, Kaartinen kuvailee.

 

 

Apua pyykkihuoltoon sekä retkeily- ja harrastusvarusteiden kuivatukseen

Duster-tuuletustelinettä voi käyttää myös pyykkien kuivatukseen. Jatkettavat teleskooppivarret sopivat erityisesti petivaatteiden kuivatukseen, mutta niillä voi kuivata pienempääkin pyykkiä. Jotta pyykit pysyisivät tuulessa paikoillaan, saatavana on varsien mittoihin tehtyjä Isopoika-pyykkipoikia.

Ulkokäyttöön tarkoitettujen Duster XL- ja L-mallien lisäksi on kehitetty sisäkäyttöön sopiva uusi M-malli. Mitoiltaan pienemmän telineen voi asentaa esimerkiksi kylpyhuoneeseen, kodinhoitohuoneeseen tai eteiseen. Eteisessä märät ulkovaatteet ja harrastusvälineet on helppo ripustaa varsille kuivumaan, Kaartinen mainitsee.

Retkeily- ja harrastusvarusteiden kuivatukseen Duster-tuuletustelineet sopivat kuin nenä päähän. Isommissa telinemalleissa jatkettaville teleskooppivarsille mahtuu levittämään esimerkiksi makuupussit ja telttakankaat kuivumaan. XL- ja L-malleissa teleskooppivarren maksimipituus on 160 senttimetriä.

­– Kodin tekstiilien tuulettaminen on alihyödynnetty mutta tehokas siivouskeino. Peittojen ja muiden tekstiilien säännöllinen tuulettaminen pidentää niiden käyttöikää ja vähentää pesutarvetta. Varsinkin luonnonkuidut rakastavat raikasta ulkoilmaa. Talviaikaan tekstiilien tuulettamisesta saadaan irti suurin hyöty, Kaartinen vinkkaa.

Sekä Avainlippu- että Design from Finland -merkin saaneet Duster-tuuletustelineet valmistetaan Pirkanmaalla. Pisla on marraskuussa ostanut tuuletustelineitä valmistavan Design Duster Oy:n liiketoiminnan. Jatkossa kekseliäät tuuletustelineet täydentävät Pislan asumisen tuotevalikoimaa.

 

lue lisää dusterista

 

 

 

Lisätietoja:
Pisla Oy, www.pisla.fi
Myyntijohtaja Jarkko Kaartinen
jarkko.kaartinen@pisla.fi, puh. 040 660 9034

 

Tiedote:
Viestintätoimisto Rianno Communications, Heini Kantala
heini.kantala@rianno.fi, puh. 040 5588 306

Jaa juttu:

Lisää uutisia

Palosuojelurahaston vuoden 2023 Innovaatiopalkinnon ja 25 000 euron palkintoraha myönnettiin innovaation keksineille suomalaispoliiseille.

Pohjois-Espanjalainen Lacunza ja Pisla Oy ovat aloittaneet yhteistyön ja markkinoille tuodaan alkuun 5 erilaista kamiinamallia.

Asunnon väliovi voi olla surmanloukku. Tulipalo synnyttää asuntoon paineen, joka tekee välioven avaamisen mahdottomaksi. Pisla Paloturvan avulla oven saa auki.

Kaikki uutiset
0
Pisla-keräilykori